Hulluna pidetty
3.12.2009 4:00Jaakko Heinimäki-Juha Metso: Miina Äkkijyrkkä, Johnny Kniga 2009.Taiteilija on joskus outo eläjä ja ympäristönsä kummajainen, mutta kuvanveistäjä ja maalari Miina Äkkijyrkkä (Riitta Loiva, s.1949 Iisalmessa) on täyttänyt tämän määritelmän useammallakin elämän tasolla.
Räväkkäsuinen ja muita pelkäämätön nainen ei niin vain asettunut valmiiseen muottiin. Jo lapsena hän uhmasi kotinsa sääntöjä, kyseenalaisti tiukat ajatusmallit.
Taiteilijana hän jatkoi oikeaksi katsomaansa tietä ja valitsi kohteekseen lehmät ja vasikat. Sukupuuttoon kuoleva kantasuomalainen kyyttö sai hänestä pelastajan, joka tinkimättä ajoi suojattiensa asiaa. Tämä ei ainakaan vähentänyt hulluuden leimaa.
Miinasta tehty kirja on hyvin kohteensa oloinen ja näköinen - komea sekä yksilön voimaa ja rohkeutta arvostava. Jaakko Heinimäen teksti kirjaa vaivattoman oloisesti taiteilijan puheet ja haastattelut. Miinan kerronta soljuu verevänä ja on paikoitellen niin hauskaa, että lukijan on pakko nauraa ääneen.
Taiteilija on häpeämättömän rehellinen omia toilauksiaan kuvatessaan, mutta myös riipaisevan koskettava, kun käsitellään yksilön kohtaloa valtakoneiston hampaissa. Pohdittavaksi jää, mikä on laajemmasti katsottuna toisien osapuolten näkemys, mutta Miina on ainakin vahva uskossaan.
Aivan oman tasonsa muodostavat valokuvaaja Juha Metson reilun kymmenen vuoden aikana ottamat kuvat Miina Äkkijyrkästä. Ne luovat yksiselitteisen upean kokonaisuuden, jota ilman tämä kirja ei olisi mitään.
Metso ei kikkaile tai pyri kvasitaiteellisuuteen: tiukka dokumentointi on tehty niin tyylikkäästi, että kuvitus hakee vertaistaan suomalaisessa taiteilijakuvauksessa. Miina Äkkijyrkkä ei rosoisuudessaan täyttäne perinteisen kaunottaren mittareita, mutta näissä kuvissa hän loistaa kuin kuningatar.
SEPPO PAAJANEN













