Ihmisen osista tärkein on kieli

Kari Hotakainen: Ihmisen osa.
Siltala 2009. 276 s.Salme Mäkikunnas on 80-vuotias. Olennaisemmin kuin ikä häntä määrittelee se, että hän tulee vanhasta maailmasta. Hänellä on vanhan maailman arvot, ja hän ihmettelee jopa sellaista asiaa, että ihmiset viitsivät lukea kirjoista keksittyjä juttuja, valheita.

Entinen lankakauppias haluaa pitää edelleen langat käsissään. Hän ei pyri hallitsemaan lastensa elämää, mutta hän toivoo voivansa olla avuksi.

Salme on mahtava kertoja. Juttu soljuu, vanhan naisen ääni kuuluu, hän tekee tarkkoja havaintoja, joita hän sitten kommentoi. Kertojan taitavuuden vahvistaa myös kirjailija, jonka nimeä Salme ei muista, mutta jolle hän sattumien summana ja 7 000 euron korvauksesta suostuu puhumaan tarinaansa.

Ihmisen osan muita henkilöitä ovat Mäkikunnaksen aikuiset tyttäret ja poika sekä muutamat muut elämänkulkuun vaikuttavat ihmiset. Salme on minä-kertoja. Muut esiintyvät kolmannen persoonan toimijoina, ja silloin kertojana on se kirjailija - luultavasti totta ja valhetta sekoitellen.

Kaunokirjallisuuden teeman voi aina palauttaa vähintään mutkan kautta sellaisiin perusasioihin kuin elämä, kuolema ja rakkaus. Ihmisen osassa elämä, kuolema ja rakkaus ovat itse aihetta.

Elämästä nyky-Suomessa kirja antaa moniulotteisen todistuksen. Helena-tyttären kokemuksissa esimerkiksi tiivistyy se, mikä työelämässä mättää.

Romaani jakautuu kolmeen osaan. On ensimmäinen osa, toinen osa ja se Ihmisen osa.

Ihmisen osista tärkein on kieli. Sen saa tuntea nahoissaan vähän jokainen. Bussikuski Biko joutuu kuulemaan ilkkumista huonosta suomesta, ja moni muu päästelee suustaan pelkkää puppua.

Hotakaisen kieli kulkee romaanin tapahtumien tahdissa. Jo lauseiden pituus paljastaa, kuinka sydän hakkaa ja millaiseksi näkökenttä supistuu.

Näkökulmien vuorottelu liittyy kirjan siihen juonteeseen, jota Salmen on vaikea hyväksyä. Eri suunnilta nähtynä sama asia vaikuttaa erilaiselta, eikä katsoja voi tietää, mikä on kaikkein tosinta.

PÄIVI TAUSSI