Kirja-arvostelut

Päämäärättömän rattopojan tarina

30.10.2009 4:00

Hilkka Ravilo: Muovikassimies. 356 s.
Myllylahti 2009.
Uskollisen lukijakunnan tiheätunnelmaisilla romaaneillaan kerännyt Hilkka Ravilo kirjoittaa uusimmassa kirjassaan nuoresta miehestä vailla selvää suuntaa elämässään. Muovikassimiehen päähenkilö, kaikkea muuta kuin tarmokas Tarmo, tuo etäisesti mieleen Älä itke äitini -kirjan Laurin.

Kuten aiemmatkin kirjat, tämäkin on alaotsikoitu rikosromaaniksi. Määritelmä on järkevä, sillä kirja ei ole dekkari, mutta rikoksia siinä kyllä tehdään, joista osa selvitetään ja osa ei. Tuttuun tyyliin itse luonto tuntuu tulevan apuun oikeuden, joskaan ei välttämättä lain, puolelle.

Ravilolla on kasassa hyvät lähtökohdat: persoonalliset päähenkilöt ja provosoivat asetelmat. Onkin harmillista, että kirja ei nouse hänen tuotantonsa kärkikastiin, vaan tuntuu ikään kuin luonnokselta.

Osittain tämä johtunee kustantamosta: pieni Myllylahden kustantamo ei ilmeisesti voi tarjota tasokasta kustannustoimittajaa kirjailijoilleen samalla lailla kuin Ravilon aiempi Atena-kustantamo. Pienet epätarkkuudet ajankuvassa, dialogin ajoittainen rönsyily asian ulkopuolelle ja muut pienet kömmähdykset olisi voitu stilisoida pois. Tarinan runko on kuitenkin vahva: Tarmo kiertää nykyajan auervaarana muovikassin kanssa naisen luota toisen luo, heittäytyy näiden elätettäväksi ja uskottelee valeita rikkaasta perhetaustasta ja menestyvästä yritystoiminnasta.

Kuva naisista on armoton. Iästä riippumatta kirjan naiset ovat seksinnälkäisiä, tunne-elämältään lähes eläimeksi taantuneita materialisteja.

Lisäksi Tarmo aloittaa postimyyntibisneksen. Iljettävällä tavalla kehitettyä laihdutuslääkettä Anorexia nauttii sattumalta myös Tarmon entinen hoito, ylipainoinen siivooja Kata. Seuraukset saavat Katan pohtimaan kostoa.

Kirja alkaa lapsen näkökulmasta kerrotulla tragedialla. Lyhyeen jaksoon sopii sama varoitus kuin muuhunkin Ravilon tuotantoon: ei heikkohermoisille.

SALLA BRUNOU

Arvostelut

Palaute

Anna palautetta toimitukselle tästä.

Kritiikkiportti

Krittiiportti-portaaliin pääset tästä


Julkaisujärjestelmä