Kirja-arviot

Progemammutin tarina typistettynä

27.10.2009 4:00

Ian Shirley: Pink Floyd. Koko ura. Suomentanut Maija-Kaisa Myllymäki ja Marko Saarinen. 200 s.
Minerva Kustannus 2009.
Taiteellisuus ja visuaalisuus mainitaan usein Pink Floydin yhteydessä. Valitettavasti kumpikaan niistä ei pääse oikeuksiinsa tässä kookkaassa kirjassa. Kun yhden maailman menestyneimmän rockyhtyeen pitkä ja värikäs historia tungetaan niukasti tekstiä sisältävään kuva-albumiin, on lopputuloksena melko mitäänsanomaton bändielämäkerta.

Vuonna 1965 perustettu Pink Floyd saavutti maailmanlaajuisen suosion vuonna 1973 ilmestyneellä The Dark Side of The Moon -albumilla. Matkan varrelle on mahtunut monta muutakin kliimaksia järkälemäisestä The Wall -albumista uraauurtaviin ja unohtumattomiin kiertueisiin.

Karvaampi mauste sopassa ovat lukuisat miehistönvaihdokset sekä edesmenneen laulaja-kitaristi Syd Barretin kärsimät mielenterveysongelmat. Vaikka Pink Floyd on rockin historian kiistaton legenda ja suuri edelläkävijä, tiedetään bändin jäsenistä perin vähän. Lupaavasta nimestään huolimatta Koko ura -kirja ei onnistu korjaamaan asiaa edes nimeksi.

Ei voi kuitenkaan kiistää, etteikö arvostettu englantilainen musiikkijournalisti Ian Shirley hallitsisi aihepiiriä. Hän käsittelee sitä innovatiivisella ja lämminhenkisellä otteella. Shirley on valinnut kirjan punaiseksi langaksi Pink Floydin jäsenten ystävyyden, joka päättyi 80-luvun lopulla muun bändin ja Roger Watersin väliseen oikeustaistoon Pink Floyd -nimestä. Sovinnon aika koitti vasta Live 8 -konsertissa Lontoon Hyde Parkissa vuonna 2005.

Kirjamöhkäleen sisältämä runsas ja kirjavatasoinen kuvamateriaali on parhaimmillaan pysäyttävää. Kuvatekstien puute jättää kuitenkin lukijan ihmettelemään, missä kuvat ovat otettu ja keitä kaikkia niissä esiintyy.

Jos yhtyeen keskeiset vaiheet levyineen ja kiertueineen ovat lukijan mielestä riittävä oppimäärä, on tämä kirja passeli hankinta. Muussa tapauksessa kannattaa jäädä odottamaan perinpohjaisen Pink Floyd -historiikin ilmestymistä.

JOUNI HIRN

Lue lisää

Lue kaikki Etelä-Saimaan kulttuurijutut maksullisesta digilehdestä.

Arvostelut

Trailerit

Kritiikkiportti

Krittiiportti-portaaliin pääset tästä