Pallon poika kotona ja maailmalla

Heikki Hietamies: Iltaa, hyvät ihmiset. Omaelämäkerta. 305 sivua tekstiä ynnä kuvat.
Otava 2009Olisiko Heikki Hietamiehen, 76, pitänyt uskoa professori-runoilija Unto Kupiaista? Kupiainen kävi 1950-luvun alussa Lappeenrannan kirjastossa antamassa ohjeita kirjan kirjoittamisesta. Innokas kirjallisuuden harrastaja Heikki Hietamies oli tietenkin paikalla.

Hietamiehen muistaman mukaan Kupiainen sanoi, että kirjassa pitää olla hyvä aihe ja kunnollinen alkulause. Ja että itsestään ei kannata kirjoittaa, koska itsestä kirjoitettuja kirjoja ei kukaan jaksa lukea.

Nyt on Hietamies, saamastaan neuvosta huolimatta, kirjoittanut kirjan itsestään, väliin tosin taitavasti piiloutuneena katselemaan itseään ja maailmaa jonkin tunnistamattoman kolmannen persoonan kautta.

Aikamoisen mediamylläkän myötä ilmestyneessä Hietamiehen kirjoittamassa kirjassa on kieltämättä hyvä, keskimääräistä paljon parempi aihe: Heikki Hietamies.

Ja kunnollinen alkulausekin siinä on:

”Keväällä 1938 istuin Huhtisen kaupan portailla tekemässä kuolemaa”.

On siinä lapsparka kovan paikan edessä, tuumii lukija.

Alkulause on tyypillistä hietamiestä, tiivistä suomea. Kaikki Heikin monet ystävät ja jo leppyneet vihamiehet kuitenkin arvaavat yksiselitteiseltä näyttävän lauseen luettuaan, ettei Heikki, 5, varmasti tehnyt kuolemaa Lappeenrannan Pallon kaupunginosassa. Että kohta se paljastaa, mistä venkoilusta on kysymys.

Paljastaahan se, samalla tavalla kuin olemme oppineet Heikin aina tekevän, kun naamakkain, radiossa tai televisiossa tapaamme.

TEKEE mieli lainata Heikin tyttären Eve Hietamiehen Apuun muutama vuosi sitten kirjoittamasta jutusta yksi lause. Juttu käsitteli sotalapsi-Heikin kirjoittaman Äideistä parhain -kirjaan löyhästi perustuvaa elokuvaa.

Jutussa Heikki tunnustaa tyttärelleen: ”Siitä tulin kuitenkin kovin iloiseksi, että elokuvan Eeroa aikuisena esittää Esko Salminen, eikä kukaan humoristi”.

Hieman kääntäen, olisiko mielikuvamme Heikki Hietamiehestä syventynyt, jos kirjan Heikistä olisikin kirjoittanut joku muu kuin humoristi. Että olisimme löytäneet äitiään, Herman Härkösen Rahaksimuuttoliikettä, Lappeenrantaa (kaikesta huolimatta), tyttäriään, Lailaa, Maijaa, tavallisia ihmisiä, kirjoja, Apu-kerhon väkeä, toimittajan työtä rakastavasta Heikki Hietamiehestä sen Heikin, jonka Aune Alatuuhonen löysi.

Kankkulan kaivon yrmeä äiti oli Hietamiehestä sanonut seuraavaa:

”Ei se ole tyhmä, se on syvämietteinen”.

MANNERHEIM-ristin ritari Kaarlo Kajatsalo antoi Hietamiehelle potkut Lappeenrannan lyseosta, kun joulutodistus oli täynnä nelosia. Kannusti käytännön aloille. Kumpikaan ei tiennyt, ettei silmälasiton Heikki nähnyt taululle asti.

Potkitun äiti itki ja potkitulle jäi asiasta lievä Lappeenranta-trauma, jota näyttää yhä ruokkivan myös moni muu tapahtuma ja ilmiö. Eikä siinä mitään, omaelämäkerrasta on kysymys.

Lailan esikoiskirjan arvostelu Etelä-Saimaassa elää Heikinkin mielessä omaa elämäänsä. TV-kakkosella esitettiin Lappeenranta-spektaakkelia siihen aikaan, kun kakkonen ei Lappeenrannassa näkynyt. Pantiin Heikin syyksi. Heikin näytelmää esitettiin kesäteatterissa kesänä, jolloin satoi aina. Pantiin Heikin syyksi. Kansan suosimat Humppafestivaalit nuijittiin kulttuuripiireissä, jopa Ampiaisessa matalaksi.

SANOTAAN nyt varmuuden vuoksi, ettei yllä oleva tarkoita sitä, että Heikki Hietamiehen omaelämäkerta vain mollaisi Lappeenrantaa tai muutenkin olisi huono kirja tai että mielikuvamme oikeasta Heikistä sen takia vääristyisi. Tai ettei kirjaa jaksaisi lukea.

Ei sinne päinkään. Uskon, että Heikin arvostama lappeenrantalainen omakriitikko Martta Järveläinenkin kelpuuttaa uutuuden niiden Heikin kirjojen joukkoon, josta löytää kehumista.

Tähän asti niitä kehuttavia on 21 kirjan tuotannosta ollut kaksi ja puoli.

Menneen suomalaisen radio- ja tv-viihteen tietokirjana Iltaa, hyvät ihmiset on oivallinen. Melkein toivoisi, että historioitsija olisi loppuun kasannut henkilöluettelon, jotta henkilöt ja anekdootit löytäisi helpommin, kun niihin haluaisi palata.

SENKIN kirja kertoo, miksi Heikin silmiin tulivat kyyneleet, kun hän Mark Levengoodin ohjelmassa katsoi filmiä Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista.

ANTTI MUNNUKKA