Ostinpa talon ulkomailta
8.10.2009 4:00Hanna Tuuri: Irlantilainen aamiainen. Kertomuksia vihreältä saarelta. 157 s. Otava 2009.
Anneli Vainio: Kotini on linnani. Elämää Etelä-Ranskassa. 216 s. Kirjapaja 2009.Kun suomalainen muuttaa pysyvästi vieraaseen maahan ja kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, saadaan todenperäistä tietoa kahden kulttuurin eroista ja sopeutumisesta outoihin oloihin.
Vaikka Eurooppa on tullut kuinka lähelle ja yhteinen EU meitä siloittelee samaan muottiin, vielä on matkaa kansojen välillä. Ei ehkä pahassa, mutta yhteentörmäyksiä ei voine välttää.
Hanna Tuuri muuttaa Irlannin maaseudulle syrjäiseen kylään ja huomaa, että hieman jörön pinnan alla naapureissa sykkii lämmin kelttiläisperäinen sydän. Jatkuvana harmina sää: vettä sataa ja sumua on. Alueella on lähes aina matalapaine, joka täyttyy.
Muutenkin voi todeta, että Irlannissa kaikki järjestyy - mutta vasta sitten, kun on pakko.
Anneli Vainio puolestaan päätyy kuin ihmeen kaupalla Etelä-Ranskaan ja ostaa sieltä uuden miehensä kanssa vanhan kartanon. Sen, mitä hän sään puolesta voittaa, menettää kaksin verroin kankeassa ranskalaisessa byrokratiassa ja normien jäykkyydessä.
Mutta ne juustot, ne viinit ja se kulinaristinen maailma! Kateeksi käy.
Molemmat kirjat ovat erinomaisen lukukelpoisia sukelluksia vieraaseen kulttuuriin, jota älykkäästi ja hauskasti luonnehditaan suomalaisin silmin. Molemmat naiset kirjoittavat letkeästi ja pystyvät nauramaan myös itselleen.
SEPPO PAAJANEN












