Kirja-arviot

Pohjoiskarjalainen esikoistrilleri

25.9.2009 4:00

Tuomas Lius: Haka. 463 sivua.
Like 2009
Haka on joensuulaisen Tuomas Liuksen esikoisromaani. Elokuvien ja sarjakuvien parissa työskennellyt Lius kuljettaa trillerijuonta pohjoiskarjalaisissa maisemissa. Lähin vertailukohde on huippusuosittu Ilkka Remes.

Amerikkalaistyyppisen toiminnan istuttaminen arkiseen suomalaismaisemaan on haasteellista, mutta Lius taitaa populäärikulttuurista tutut keinot: natsien sodanaikaiset juonittelut, huippuvaaralliset biologiset aseet ja kansainväliset poliisikuviot.

Tarinan ytimessä on piinkova poliisinainen Julia Noussair, joka jäljittää kaapattua poikaansa, mutta sotkeutuu samalla isoihin kuvioihin.

Vastapelureina ovat kostonhimoinen rikollinen, parikin julmaa rikollisjärjestöä ja sekä pikkukylän värikäs asujaimisto. Varsinkin huumorintajuinen lentojätkä Marko Pippurinen päätyy isompaan seikkailuun kuin olisi alunperin halunnut.

Haka yltää tavoitteisiinsa kohtuullisesti, mutta ei täydellisesti. Kirja pääsee kunnolla vauhtiin vasta puolivälin jälkeen.

Esikoiskirjailijoille tyypilliseen tapaan Lius on hieman liian ihastunut henkilöhahmoihinsa ja alkupuoliskolla käytetään liikaa aikaa henkilöiden kuvailuun ja jännitystilanteen pohjustamiseen. Kun vauhtiin päästään, tarina etenee lennossa, ja varsinkin lopputaistelun energisyys on vetävää luettavaa.

Myös kirjan henkilöhahmot ovat ongelmallisia. Periaatteessa päähenkilöt ovat hyvin suunniteltuja ja monipuolisia hahmoja, mutta pieni hengettömyys heitä vaivaa.

Kliseinen dialogi lienee yksi syy - voi kun Lius olisi malttanut hyödyntää aitoa, letkeää pohjoiskarjalaista puheenpartta. Nyt kaikki hahmot replikoivat suomennetuilla amerikkalaiskliseillä. Paikallisväri jää pintasilaukseksi.

Sen verran hyvät ainekset Haka kuitenkin pitää sisällään, että mikäli Lius jatkaa samalla rintamalla, saattaa Ilkka Remes hyvinkin saada hänestä kovan haastajan. Mutta jotta kansainvälinen trilleri kotimaan maisemissa olisi täydellisen uskottava, kannattaa luottaa suomalaisväriin rohkeammin kuin Hakan kohdalla.

SALLA BRUNOU

Lue lisää

Lue kaikki Etelä-Saimaan kulttuurijutut maksullisesta digilehdestä.

Arvostelut

Trailerit

Kritiikkiportti

Krittiiportti-portaaliin pääset tästä