Lapsuus ei ole leikin asia

Sari Malkamäki: Jälkikasvu. Novelleja.
Otava 2009, 206 s.Sari Malkamäen novellikokoelma alkaa oudon kankeasti, mutta Malkamäkeen uskova jatkaa ja tulee palkituksi. Ykkösosan pienet kertomukset kertovat vajavaisuuksiensa kanssa kamppailevista ihmisistä ja pienistä kohtaamisista, kuten keskustelusta ventovieraan kanssa lentokoneessa. Jotkut tarinat tuntuvat liiankin lyhyiltä ja kehittelemättömiltä, kuten Kuivilla.

Toisessa osassa Malkamäki näyttää maailmaa lasten silmin. Ollaan takavuosikymmenten Suomessa. Tulee selväksi, ettei lapsuus ole leikin asia. Sen osoittavat etenkin pojat novelleissa Päätös ja Uskottu.

Lapsikuvaukset ovat nautinnollisen tarkkanäköisiä ja herkkävaistoisia. Niissä kirjailijan kielikin virittyy parhaimmilleen. Eräs novelli palaa Lapualle huhtikuun 13. päivään 1976. Patruunatehtaan räjähdyksestä en muista lukeneeni muita kaunokirjallisia tekstejä. Liekö niitä?

Malkamäki kertoo koko maata järkyttäneestä tapahtumasta niin pienen lapsen kautta, ettei tunnelmille ole edes sanoja, vain satunnaisia havaintoja, joiden yhteinen nimittäjä selviää vasta lapsen vartuttua.

Malkamäen kerronta on taitavaa. Kuin sivumennen lukija saa tietää henkilöiden taustoja. Kirjan rakenne ja tarinat tiivistyvät loppua kohden niin, että viimisenä oleva niminovelli tulee kuin sokerina pohjalla.

Makea se ei ole, päinvastoin. Äiti katsoo lapsiaan ja lapsenlapsiaan huolta kantaen. Hän huomaa, että rakkautta on ymmärtää ja hyväksyä, mutta jossakin kohtaa tulee vastaan raja, jossa myötämielisyys kääntyykin rakkaimpia vastaan. Silloin on vain koottava rohkeutensa.

SARI PULLINEN