Rokkikukko runolle rupesi

Jouni Hynynen: Mies katoaa. Runoja.
Like 2009Kovaa on nykymiehen elämä.

Ei kelpaa naiselle örveltävä, sataprosenttisen itsekeskeinen, haalareissa rehkivä rehti äijä, vaan pitää avautua, keskustella, lasta hoitaa ja silti olla tarvittaessa raju rokkari ja alkukantainen luolamies ja tietää auton huollosta kaikki.

Muusikko ja kirjailija Jouni Hynynen pitää lujasti kiinni runoissaankin äijämyytistä nimeltä suomalainen mies. Joissakin runoissa Hynysenkin myytin kuori tosin karisee, mutta siitä lähdetään, että kukaan muu kuin aito suomalainen mies ei tiedä oikeasta elämästä mitään.

Rokkari Hynysen runokirja peittoaa monta muuta tänä syksynä ilmestyvää runokirjaa. Meidänkin kulttuuriosastomme pitää relevantimpana arvostella rokkari ja julkkis Hynysen runokirja kuin esimerkiksi Johanna Venhon.

Ristiriitaa täynnä on myös Hynysen kirjoittaminen. Hän on ärsyttävyyteen asti kyyninen omaa tuotantoansa kohtaa. Kun ensimmäisenä sanoo itse, että kaikki on paskaa - ja tämä runojen kirjoittaminen vasta paskaa onkin - vie aseet kaikkien arvostelijoiden käsistä. Eipähän pääse kukaan sanomaan, että Hynynen tosissaan runoja kirjoittaisi, tekeepähän niin, koska kustannusyhtiö on älynnyt pyytää.

Äärimmilleen tämä kyynisyys on viety runokirjan sivujen alalaitaan kirjoitetussa Minä vihaan -teksteissä. Siellä ne juoksevat yhtä kliseisinä ja itsestään selvinä kuin pörssikurssit talousuutisten alalaidassa.

Parhaimmillaan Hynysen runous on silloin, kun rokkarin julkinen rooli murtuu eikä hän yritä niin perkeleesti antaa ihmisen elämälle erilaisia leimoja. Kun hän kirjoittaa lapsestaan tai isovanhemmistaan, sanoissa on tuoreutta ja ajatuksessa kauneutta.

Hynynen osaa myös asettaa asioita vastakkain. Mehevimmillään tämä rinnastus on runossa Hakaniemen teatteri, jossa runon kirjoittaja seuraa spurgujen ja korkokengissä teatteriin menevien kermaperseiden rinnakkaiseloa.

Rokkarin elämä, parisuhde, suhde viinaan ja nykyiseen rahan perässä juoksemiseen ja keskiluokkaisen elämän tyhjyyteen ovat Hynysen runojen aiheita. Niissä on paljon kuluneita ilmauksia ja kuvia, ilmaisu junnaa kiinni kyynisessä asenteessa ja uhossa.

Jos nämä olisi kirjoittanut joku muu kuin ihminen, jolla on jo julkisuusarvo, niitä ei julkaistaisi.

Jos suomalainen mies oikeasti on niin kova kuin äijämyytti antaa olettaa, se ei paljon akkojen marmatuksista välittäisi, eikä silloin olisi minkäänlaista pelkoa siitä, että mies johonkin katoaisi.

LIISA KUKKOLA