Maitotytön Sodoma

Kaksi vuotta kesti, että suomalaiset lukijat pääsivät nauttimaan norjalaisen kirjailijan Herbjørg Wassmon kirjasta Lasi maitoa, kiitos. Kenties parhaiten vuonna 2002 suomennetusta Dinan kirja -teoksesta tunnettu Wassmo jatkaa traagisten naishahmojen parissa, vaikka tiukin terä uutukaisesta ehkä uupuukin.

Tarinassa 16:tta ikävuotta hipova Dorte on peräkylän liettualaistyttö, jonka isä on kuollut ja jonka äiti viettää pitkiä juttutuokioita Jumalan kanssa. Kun Dorte äiteineen ja siskoineen joutuu köyhyydessään häätöuhan alle, päättää Dorte tarttua kylälle saapuneen tytön ja tämän liikemiestuttavan tarjoukseen lähteä salaa Tukholmaan kahvilaan töihin.

Totuus osoittautuu toisenlaiseksi, kun Dorte kuljetetaan Liettuan halki Ruotsiin ja sieltä seksiorjaksi Norjaan. Tyttö, jonka läheisin kontakti on ollut ujo halaus kotikylän leipurin Nikolain kanssa, joutuu pian ihmiskaupan uhrina tekemään asioita, joista viattoman tytön ei tulisi tietää mitään.

Pian Dorte oppii etäännyttämään ikävät tapahtumat uppoutumalla muistoihinsa.

Tarina onkin tasohyppely Dorten muistoissa ja nykyhetkessä. Välillä tulee tunne, että kaikki muistelut ja keskustelut kuolleen isän kanssa eivät ole tarinan kannalta perusteltuja valintoja, sillä rakenteesta tulee hieman hajanainen. Myös loppuratkaisu vaikuttaa hieman hätäiseltä.

Muiden häärätessä huumeiden ja viinan kanssa Dorten läpi tarinan kulkeva repliikki "Lasi maitoa, kiitos" korostaa tytön viattomuutta. Paikoitellen päähenkilö on jopa ärsyttävän naiivi.

Kirjan ansio on siinä, että vaikka siinä käsitellään raakaa prostituutiobisnestä, se ei sorru mustavalkoiseen paatokseen. Tarina heijastaa myös harmaan sävyjä, kuten pelkkää naisen halausta kerjäävän asiakkaan yksinäisyyttä ja Dorten Tukholman syndroomaa, jossa parittajasta tulee turvan lähde.

Dorten tarina on oiva esimerkki siitä, kuinka ihminen kurjuuden keskelläkin löytää elämästä lohdullisia valopilkkuja.

MINNI-RIIKKA KARTTUNEN