Räväkkää sarjakuvaa mummomuisteluista

Kolmekymppinen graafikko ja sarjakuvapiirtäjä Aapo Rapi on tehnyt puhuttelevimman suomalaisen sarjakuva-albumin vuosikausiin. Hän on ikuistanut Meeri-mummonsa tarinoita yksien kansien väliin, ja samalla tallettanut kappaleen suomalaista historiaa sodan kokeneiden sukupolven elämästä.

Metin hirtehishuumorin sävyttämistä muisteloista välittyy lapsena koettu äärimmäinen aineellinen köyhyys, jyrkkää auktoriteettiuskoa edellyttävä tapakulttuuri ja lasten itsetunnon pois nöyryyttäminen juuria myöten. Tämä kaikki kuvataan vapaasti virtaavin psykedeelisin värein, pehmeällä taiturimaisella viivalla ja yksisivuisten tarinoiden taitavalla rytmityksellä.

Meti on hieno albumi myös vanhuuden kuvauksensa puolesta. Vanhuus ei ole yliherttaista nostalgiaa eikä kliinistä sairautta ja kuolemaa. Vaikka Metiä ikä painaa, se ei estä häntä löytämästä uusia näkökulmia omaan historiaansa ja nykymaailman menoon. Huumoria väännetään vakavistakin asioista. "Pettiset o hyviä kärsimään", totesi Meerille tämän lapsuudessa jo kunnan hammaslääkäri leikatessaan tältä nielurisoja ilman puudutusta. Murteen perusteella Meti asustaa jossakin Kymenlaakson rajamailla, missä karjalaisvoittoinen miä-kieli on jo omaksunut mää-sanan.

Kontrastina Metin kautta virtaavalle suomalaiselle historialle toimii kertoja-Aapon maailma. Mustikkametsien ja pullapitkojen parista piipahdetaan välillä 1970-luvulla syntyneiden kaupunkimaisemassa, josta tosin ei myöskään puutu samaa pienen ihmisen nujertumisen tunnetta, joka Metin ikäisille ehti tulla turhankin tutuksi.

Alunperin Voima-lehdessä päivänvalon nähnyt Meti on ehtinyt saavuttaa jo tietynlaista kulttimainetta. Elämänmakuisuudessaan välillä kauheatkin tarinat sopivat nuorten ja vanhojen luettavaksi.

Salla Brunou