On syntynyt vainaja
27.2.2008 4:00
Kun joutuu äkisti luovuttamaan läheisensä kuolemalle, joutuu matkalle, joka etenee tunnetilasta toiseen. Toimittaja Asta Leppä kulkee kirjassaan Sinä et hävinnyt miehen kuolemaan johtaneen moottoripyöräonnettomuuden jälkeen epäuskosta kauhuun, pelosta suruun, vihasta häpeään ja rakkauteen, ja kyllästymisen kautta oivallukseen. Lopulta siihen hetkeen, kun "arki ei ole enää arkussa".
Leppä on tällä matkalla lukijan oppaana selkeä ja lahjomaton ja kielikuvissaan tarkka. Kirja etenee toisaalta naisen tarinana sekä toisaalta minä-kertojan repliikkeinä kuolleelle miehelleen. Sivuilla on myös Lepän mustavalkoisia valokuvia, jotka sopivat karulla tavalla kauniisti kerronnan lomaan.
Tässä matkassa on kysymys ajasta. Kuolinuutinen tuo aivan ensimmäiseksi sokin. Elämä hajoaa niin pieniksi palasiksi, ettei minkään palasen päällä pysy. Kolme kuukautta onnettomuuden jälkeen nainen herää miettimään, mitä on tyhjyys, eikä halua vata silmiään. Patjan välissä hän pysyy vajoamatta, mutta ei elämässä. "Kuilu on kuin avaruus, vailla suuntaa ja perspektiiviä, se hajoaa ja siroaa kaikkialle."
Tarina käy läpi myös pariskunnan yhteistä elämää ja parisuhdetta. Tuskin koskaan suru on yksiselitteistä, mutta oman kompleksisuutensa tämän naisen suruun tuo se, että hänen avioliittonsa oli määrä päättyä eroon. Kuolema ehti kuitenkin ensin.
Arkisetkin asiat muuttuvat naisen päässä merkityksellisiksi, kuten miehen viehtymys vauhtiin. Tai pienet nahistelun aiheet: "Muistatko kun kinasimme siitä, kummasta päästä banaani pitää kuoria?"
Lepän kielikuvat ovat tarkkoja, toisinaan inhorealistisiakin. Ruumiinavaussalissa hän kuvailee, kuinka "kallon takaa törröttää karkea mustalla siimalla ommeltu obduktiosauma.
Nainen värähtää. Sinä katkesit ensin poikittain, nyt sinut on katkaistu myös pitkittäin."
Kahden pienen pojan äiti alkaa pelätä oman henkensä ja turvallisuutensa puolesta. Oma haavoittuvuus - "ruumiin pinnanalaiset muutokset" - on käsinkosketeltavaa, ja maailma näyttää olevan vaaroja täynnä: kaakelilattiat, hiekkamontut, katajapensaat, vesi.
Kunnes eräänä päivänä matka on kestänyt niin kauan, että osa lohduttomuudesta on jäänyt taakse.
Nainen on alkanut suunnitella puutarhaa.
SARI PULLINEN
Asta Leppä: Sinä et hävinnyt
Otava 2007
