Sota jäi sydämeen

Vihreiksi poltetut puut on kasvamisen kertomus. Päähenkilöä kasvattavat koti ja koulu ja kohtalo.

Kohtalon ulkoinen ilmenemismuoto on sota. Sisäinen kohtalo tekee lapsesta runoilijan. Isä on ilmoittanut heti lapsen synnyttyä, että tästä tulee runoilija, ja lapsi itsekin tunnistaa varhain runoilijanluontonsa.

Romaani seuraa Annu-Aune-Anun elämän tapahtumia jotakuinkin aikajärjestyksessä. Suurin merkitys annetaan sodan jaloista pakenemiselle ja monivaiheiselle evakkoon asettumiselle. "Sota jäi sydämeen", Kaipainen sanoo. Karjalaisten kohtalon kuvaus on vahva ja monipuolinen.

Muistumissa toistuu häpeän tunne: ympärillä on "evakon häpeähäkki". Häpeää aiheuttaa milloin mikäkin tavoitteista poikkeamisen havainto, oma tai muiden esittämä. Hävetti kävellä vieraalla tiellä, hävetti seistä evakkojen häpeärivissä odottamassa sijoitusta vieraan talon nurkkiin, hävetti hävitä Pieksämäellä koulutyttönä Olavi Salsolalle kilpajuoksussa?

Romaanin päähenkilö poikkeaa monessa suhteessa siitä, millainen on "kunnon karjalainen". Niin poikkeavat myös hänen vanhempansa. Tuon tuosta Kaipainen kirpeästi huomauttaa, miten romaanin minä ja varsinkin hänen äitinsä käyttäytyvät niin kuin kunnon karjalainen ei missään tapauksessa käyttäydy. Otaksun, että kirjailija pyrkii taistelemaan makeaa lällykarjalaisuutta vastaan.

Makeutta hän vastustanee myös romaanin runsaalla anaalisuudella: pyllyt, pierut, sonnat katkaisevat liian imeläksi pyrkivän ikävöinnin. Tehokas tyylikeino, ja väliin suorastaan runollinen: talvisota alkaa, Viipuri palaa, taivaalla välähtelee, ja kaukaa kuuluu "yhtämittainen jyrinä kuin ukkonen ripulissa".

Kiinnostavasti Kaipainen tuo omaelämäkerralliseen tarinaan sitaatteja runoistaan, romaaneistaan, näytelmistään ja osoittaa niiden yhteydet henkilöhistoriaansa. Vihreiksi poltetut puut on sellaista kiinnostavaa kirjallisuudenlajia, joka kertoo, mitä kirjailija itse ajattelee tuotannostaan.

KAISA NEIMALA

Anu Kaipainen, Vihreiksi poltetut puut. Romaani. 308 s.
WSOY 2007.