Pingviinit tanssivat taas
2.12.2011 0:00Happy Feet 2 (USA 2011)
Ohjaus George Mille, käsikirjoitus Warren Coleman, Gary Eck jaPaul Livingston.
Äänirooleissa Seera Alexander, Arttu Bäckman, Iina Kuustonen ja Kari Hietalahti
Kesto: 100 min, K-7Australialainen ohjaaja George Miller on tehnyt omituisen matkan taiteenlajinsa parissa. Hän nousi kuuluisuuteen väkivaltaisilla Mad Max -elokuvilla, joissa Mel Gibson kaahasi maanteillä ydinsodan jälkeisessä tulevaisuudessa. 90-luvun puolivälistä Miller on työskennellyt lähinnä lastenelokuvien parissa. Babe — Urhea possu (1995) oli jättimenestys.
Sitten Miller vaihtoi possut pingviineihin ja elävät eläimet animaatiohahmoihin. Happy Feet (2006) paljasti Etelämantereella piilevän vahvan tanssikulttuurin.
Mukana oli myös söpöjen eläinhahmojen välittämä ilmastollinen viesti. Happy Feet oli tyypillinen musiikintäyteinen, vanhanaikainen animaatioseikkailu.
Happy Feet 2 jää historiaan yhtä tyypillisenä jatko-osana. Uusien ideoiden sijaan asetelmaa on vain hieman muuteltu. Tuoreutta edustaa vain joukkoon ripotellut uudet hahmot.
Jatko-osassa ensimmäisen elokuvan pingviinisankari Mumble on kasvanut aikuiseksi ja perustanut pesueen. Tällä kertaa pingviinit joutuvat koitokseen, kun mannerjäätikön repeytyminen erottaa alueen perheet toisistaan.
Tarina ei nivoudu kunnon kokonaisuudeksi, jossa kertomuksen sivupolut tukisivat toisiaan. Toisaalta meri ja jää luovat jännittävän ympäristön. Miller osaa korostaa luonnonvoimien massiivisuutta, joskus ehkä vähän liiankin hyvin pienimpien katsojien näkökulmasta.
Pienenä piristyksenä toimii päätarinan välissä seurattu kahden pikkuruisen krillin matka jättiparvestaan vapautta etsimään.
Tuukka Vartiainen
Huonoa: Ei tuo mitään uutta ensimmäisen osan jatkoksi.
Erityistä: 3D.






















