Kiivas mysteerileikki jatkuu Vatikaanissa
15.5.2009 4:00
Enkelit ja demonit (Angels &
Demons, USA 2009)
Ohjaus: Ron Howard
Pääosissa: Tom Hanks, Ewan McGregor, Ayelet Zurer, Stellan Skarsgård, Pierfrancesco Favino, Nikolaj Lie Kaas, Armin Mueller-Stahl
Kesto 141 minuuttia
K-13Kirjailija Dan Brown iski hakkunsa taloudelliseen kultasuoneen vuoden 2003 bestsellerillä Da Vinci -koodi. Romaania on myyty jo 40 miljoonaa kappaletta.
Sitä ennen Brown oli kirjoittanut muutaman, kirjakaupan alelaariin päätyneen tusinadekkarin.
Kun Ron Howard filmasi Da Vinci -koodin kolme vuotta sitten, rahasäkit paisuivat entisestään. Eipä siis ihme, että Howard lähti seuraavaksi kuvaamaan Brownin edellistä romaania Enkelit ja demonit vuodelta 2000.
Koodin tapaan pääosassa on symbolitutkija Robert Langdon (Tom Hanks). Tällä kertaa mies kiidätetään Vatikaaniin, jossa muinaisen salaliiton nimellä esiintyvä ryhmä on paavin kuoleman jälkeen, ennen seuraavaa konklaavia, kaapannut joukon piispoja. Myös kapselillinen äärimmäisen vaarallista antimateriaa on kadonnut eräästä laboratoriosta.
Elokuvan ainoa rauhallinen hetki on alussa, kun Langdon pärskii uima-altaassa. Sen jälkeen Rooman kaduilla tapahtuva murhaleikki etenee vimmaisesti ruumiilta ruumiille, läpi muinaisten kirkkojen ja turistikohteiden. Historialliset anekdootit seuraavat toisiaan.
Takaa-ajon tiimellyksessä henkilöhahmot jäävät taka-alalle, siksi Enkeleistä ja demoneista jää aika olematon maku. Mysteerien mestari Hitchcock rakensi tarinansa siten, että henkilöhahmojen mielenmaisemat ja niitä kehystävä tarina olivat erottumattomasti kiinni toisissaan. Hanksin esittämä Langdon on ulkopuolinen ja käy rikosvyyhdin kimppuun kuin ristisanatehtävää ratkaistakseen.
Lopussa nähdään vielä yksi iso käänne. Senkin katsoja osaa ennakoida, sillä eihän elokuvien päärosvo ikinä ole joku niistä alussa kaikkein salaperäisimmin irvistelevistä hyypiöistä.
TUUKKA VARTIAINEN



















