Hyytävästi mafian ytimessä
10.4.2009 4:00Kummisetä, Mafiaveljet, Scarface, Sopranos. Mafia on viihdeteollisuudessa saanut käsittämättömän myyttisen aseman. Matteo Garronen ansiokkaassa italialaistuotannossa nämä kiiltokuvat ammutaan alas yksi kerrallaan.
Gomorra on raaka elokuva sairaudesta, joka on erottumattomasti pesiytynyt italialaiseen yhteiskuntaan.
Gomorran takaa paljastuva tarina on jo sinällään kertomisen arvoinen. Aihettaan pitkään tutkinut Roberto Saviano kirjoitti vuonna 2006 kattavan teoksen napolilaisen rikosorganisaation Camorran liiketoimista paljastaen samalla uutta tietoa sen tiiviistä suhteista maan liike-elämään.
Kirja aiheutti Italiassa skandaalin, ja Camorran johto päätti hoidella Savianon. Tämän jälkeen kirjailija on joutunut viettämään aikaansa poliisien saattelemana, hetkittäin jopa suoranaisessa maanpaossa.
Savianon kirja kääntyy valkokankaalle dokumentaarista tyyliä tavoittelevaksi episodien sarjaksi. Johtolankoina toimivat tietysti alamaailma ja sen loputtomat lonkerot yhteiskunnan alimpiin ja ylimpiin kasteihin.
Garrone ottaa etäisyyttä henkilöhahmoihinsa ja johdattelee katsojan lähes huomaamatta Napolin lähiöiden harmaaseen arkeen, jossa Camorra on samalla sekä köyhälistön lasten pelastaja että tuho.
Tällä kaikella on myös kääntöpuolensa, kansainvälisiin rahavirtoihin sulautuneet mafiosot, jotka nauttivat bisneslounaitaan keskustan luksusravintoloissa. Heidät Garrone jättää varjoihin. Se on loogista, sillä heitä eivät tunne edes ne, jotka pomojensa pröystäilevän elämäntavan rahoittavat.
Gomorra esittää lohduttomasti, kuinka mafia jatkaa toimintaansa kuin helvetillinen ikiliikkuja. Sen tuottama rikollinen mammona on sekoittunut niin tiiviisti yhteiskunnan valtarakenteisiin, että kenellekään ei ole enää rohkeutta alkaa jäljittää rahavirtojen todellisia alkulähteitä.
Mafia rinnastuu myös kansainvälisiin suuryrityksiin. Tosin se pystyy niitäkin tehokkaammin noudattamaan puhtaan markkinatalouden lainalaisuuksia, joissa heikot lenkit leikataan irti tunteettomasti ja työntekijät ovat johtajilleen vain arvottomia nappuloita pelilaudalla.
Kuvaaja Marco Onorato tekee upeaa jälkeä; kankaalle taltioituu huumaavasti Napolin polttava aurinko, pölisevä asfaltti ja se pelko, jonka vallassa koko kaupunki elää vuosikymmenestä toiseen.
Gomorrassa on vaaran tunnetta.
TUUKKA VARTIAINEN
Ohjaus: Matteo Garrone
Pääosissa: Salvatore Abruzzese, Simone Sacchettino, Salvatore Ruocco, Vincenzo Fabricino, Vincenzo Altamura




















