Ontto ruotsalaisdekkari

27.3.2009 4:00
Michael Nyqvist ratkaisee 40 vuotta vanhaa murhaa Stieg Larssonin kirjaan pohjautuvassa elokuvassa. Kuvaaja: KNUT KOIVISTO

Tämän ruotsalaisen dekkarin juuret ovat vuonna 2004 kuolleen Stieg Larssonin postuumina julkaistussa menestysromaanissa. Elokuvasovituksen on filmannut tanskalainen Niels Arden Oplev, joka yrittää eittämättä kalastella samoilla apajilla kuin modernin jännityselokuvan perinteitä päivitellyt David Fincher.

Nykydekkareita tuntuu olevan kahdenlaisia: äärimmäisen synkkiä ja vielä synkempiä. Lukematta Stieg Larssonin romaaneja on vaikea kommentoida niiden valtavan suosion salaisuutta, mutta ilmeisesti ne asettuvat kategorisesti jälkimmäiseen ryhmään. Yli kaksi ja puolituntinen elokuva tarjoaa turruttavan kattauksen ihmismielen pimeitä puolia, mutta kokonaisuus jää rikoselokuvan saralla kovin muoviseksi.

Larssonin tarinan resepti on perinteisessä murhamysteerissä, jota on päivitetty ajan henkeä kosiskellen raa?alla väkivallalla ja näennäisellä, sumeaksi jäävällä yhteiskuntakriittisellä asenteella. Sitä yhteiskunnallisuutta edustaa se, että tarinan päähenkilö Mikael Blomkvist (Michael Nyqvist) on kärkäs toimittaja.

Mainetta niittänyt reportteri pöyhii rahamaailman hämäräperäisiä pohjamutia. Yllättäen Blomkvist joutuu tilanteeseen, jossa miehen pitkäaikaiselta ajojahdilta katoaa pohja, ja toimittaja haastatetaan oikeuteen kunnianloukkauksesta. Samanaikaisesti Blomkvist saa erikoisen tarjouksen, kun teollisuuspamppu Henrik Vanger pyytää miestä selvittämään 40 vuotta vanhaa murhatutkimusta, jossa epäiltyinä ovat kaikki Vangerin porvarissuvun jälkeläiset.

Perusjässikkämäinen Blomkvist ei luonteettomuudessaan saa kutsua perinteikkäiden mysteerinratkojien kerhoon. Elokuvassa hänen hahmonsa tekee ongelmalliseksi myös se, ettei hänen henkilökohtainen maailmansa törmää itse tarinaan missään kohtaa. Blomkvistille jää auttamattomasti ulkopuolisen haahuilijan rooli.

Tarinan toisen sankarin Lisbeth Salanderin (Noomi Rapace) pitäisi ilmeisesti olla jotenkin radikaali tapaus. Nuori nainen esitetään traumaattisena teinigoottina, biseksuaalina ja tietokonemaailman Robin Hoodina. Salanderin hahmo kertoo tahattomasti, kuinka pahasti keski-ikäinen mieskirjailija voi astua harhaan yrittäessään kosiskella nuorisoa.

Oplevin ohjausta kantaa vain ja ainoastaan tarinan murhamysteeri, joka edetessään saa yhä epäuskottavampia, ylilyödympiä sävyjä. Loppuratkaisu on tietysti ällöttävä, kuin jostain nuhjuisesta 80-luvun roskaelokuvasta nykäisty.

Kökköä tarinankerrontaa kuvaa, että yhä uudestaan ja uudestaan asiat ratkeavat tietokonetta näpyttelemällä. Kuinka tylsää! Sherlock Holmes sentään ratkaisi rikokset ilman Googlea.

Tuukka Vartiainen

Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor, Ruotsi 2008)
Ohjaus: Niels Arden Oplev
Rooleissa: Michael Nyqvist, Noomi Rapace, Peter Haber, Lena Endre
Kesto: 154 min
K-15