Ilkka Kaarna - osa 6: Machuldan ja Kaarnan lähtö
15.2.2012 6:00 | Päivitetty: 16.2.2012 18:17Yksi Ilkka Kaarnan kaikkien aikojen löydöistä, maksoi hänelle lopulta paikan SaiPan toimitusjohtajana. Syksyllä 1999 SaiPaan tullut Vladimir Machulda ihastutti SaiPan kannattajat maaleillaan. Kaarna puolestaan vihastutti kannattajat myymällä Tshekin – kahdesti.
SaiPan peli ei kulkenut kaudella 2001-02. Toivo jatkopeleistä oli mennyt jo joulun jälkeen ja yleisö hylki Kisapuistoa. Tappiota oli tulossa reilusti. Maalitykin myynti ei ollut tullut kenellekään SaiPassa mieleenkään.
- Hjallis soitti. Kun siihen ei tartuttu, niin Hjallis soitti uudestaan. Soitti minulle ja Reijo Paajaselle ja teki huiman tarjouksen, 700 000 markkaa. Koska meillä oli pitkä sopimus Machuldan kanssa tehtynä, kutsuttiin hallitus kasaan. Se jäi sitten minun päätettäväksi sen jälkeen, miten Machulda oli ottanut asian. Väkisin ei myydä, koska meillä on pitkä sopimus ja hän oli kultakimpale SaiPalle. Häntä ei pakotettu siihen millään muotoa.
Tsekki nosteli kauden päätteeksi Kanada-maljaa vuokrapelaajana Jokereiden paidassa.
- Tuli sitten syksyllä takaisin, mihin kukaan ei uskonut, silloin kun myytiin. Hjallis kyllä soitti mulle keväällä sen mestaruuden jälkeen yhden puhelun, missä se puhu mun kanssa niitä näitä varmaan 15 minuuttia. Oletan, että se asia olisi koskenut Machuldaa, mutta hän ei koskaan päässyt siihen, kun totesin siihen aluksi; hienoa, että olette pitäneet sananne siinä, että ette ole houkutelleet Machuldaa Jokereihin.
Kaarnan mukaan SaiPa lähti 2000-luvun alussa joka vuosi takamatkalta liigaan. Osittain myöhästyneen halliremontin takia, joten rahat tulivat tarpeeseen.
- Se oli iso raha SaiPalle. SaiPahan pelasti sillä sen kauden taloudellisen tuloksen.
Kaksi vuotta myöhemmin Machulda lähti siirtorajalla Ouluun, jälleen mestaruuden takuumieheksi.
- Se ensimmäinen myynti tuli ihan puskista. Toinen kerta oltiin jo pahemmassa lirissä. Sillä oli varmaan vaikutusta omaan tulevaisuuteenkin täällä, mikä nyt jälkeenpäin ei harmita yhtään. Se toinen kerta oli liikaa. Sitä on vaikea kestää sen paremmin kannattajien kuin kumppanienkaan. Vaikkakin, sen kevään myynneillä tehtiin 250 000 euroa rahaa ja SaiPa teki taloudellisesti suurin piirtein nollatuloksen sinä vuonna.
Se ei kuitenkaan pelastanut Kaarnaa. Kesällä seura sai uudet omistajat ja uuden toimitusjohtajan. Vaikka Kaarnalle ei jäänyt potkuista ainakaan isompia paloja hampaankoloon, suostuu hän lopulta myöntämään, että eihän se välttämättä reilulle tuntunut. Työtön kiekkomies ei kuitenkaan jäänyt itsesääliin rypemään.
- Seuraavana päivänä lähdin golf-kentälle ihmisten pariin, enkä hävennyt yhtään, että oli kokosivun juttu Etelä-Saimaassa. Ihmiset oli vähän enemmän hämillään, mitä mulle voi oikein sanoa.
- Ilkka Kaarna - osa 5: Ainoa oikea versio McTavishin siirrosta (14.2. 6:00)
- Ilkka Kaarna - osa 4: Hyvät suhteet Tsekkeihin (13.2. 6:00)
- Ilkka Kaarna - osa 3: Niitä puheluita valmentaja ei toivonut (12.2. 6:00)
- Ilkka Kaarna - osa 2: Jääkiekko ammattimaistuu (11.2. 6:00)
- Ilkka Kaarna - osa 1: Pelaamista kolmen vuoden sykleissä (10.2. 22:00)






















