Olin mukana oudossa kuljetuksessa (9.11.2007)

9.11.2007 4:00 | Päivitetty: 28.12.2007 13:09

PERTTI VUORI 

JATKOSODAN aikana oli Karjalan kannaksen puolustuslinjaa rakentamassa muun muassa Kannaksen varavankila, jonka vangit olivat sotilasvankeja. Vankila jakautui kymmeneen leiriin ja sen vahvuus 13.5.1944 oli 2 653 miestä.
Vankilan johtajana oli kapteeni Antti Tavo ja lähes kaikkien leirien vartiopäällikköinä konnunsuolaista henkilökuntaa.
Kun Puna-armeijan suurhyökkäys alkoi 9.–10.6.1944, joutuivat jotkut leirit poistumaan niin nopeasti, että ihan kaikkia vankeja ei saatu mukaan kuljetuksiin. Suurin osa miehistä jouduttiin marssittamaan kymmeniä kilometrejä. Näin päädyttiin Luumäelle, Miehikkälään jne. Osa miehistä lähti omin nokin pyrkimään pohjoista kohti, jotkut häipyivät rivistä matkalla.
Konnunsuolle jääneestä henkilökunnasta oli muodostettu 322. IS-komppania. Olin siinä mukana. Jonkin päivän päästä tuli Konnunsuolle sotilasviranomaisilta tieto, että vangilta näyttäviä miehiä hortoilee nälästä nääntyneinä Viipuriin johtavien teitten varsilla.
Vankilan kahdella kuorma-autolla lähdettiin kumpaakin Viipurin tietä etsimään heitä. Hiirenojan ja Kilpeenjoen väliltä jo saatiin lastia, samoin Nuijamaan puolelta. Olin mukana näissä etsinnöissä ja kaaosta on vaikea kuvailla. Miehet olivat olleet lähes viikon verran syömättä ja vähissä vaatteissa. Jotkut olivat pelosta ja kaikesta muusta sekaisin. Muistan ilahtuneen repliikin.
– En olisi ikinä uskonut, että riemastun, kun näen vankilan auton!
Eräällä miehellä oli viiden litran puolukkahillopurkki kainalossa. Se oli jo melkein tyhjä, mutta kyllä oli kuulemma vatsakin kuralla.

AUTOJEN LAVOILLE pyrki muitakin eksyneitä. Näitä toivat myös armeijan autot Konnunsuolle. Eivät kaikki olleet karkureita, vaan he olivat joutuneet keskelle yllätyshyökkäystä, pelästyneet, vilu, nälkä ja epätoivo ahdistivat. Näitä miehiä koottiin Kivisaaren vankilaosastolle, jossa he saivat ruokaa, lepoa ja hoitoakin.
Silloinen IS-mies Pekka Rossi muisteli:
– Muistan kuinka surkeilta ja apaattisilta miehet näyttivät, kun heitä marssitettiin Kivisaaren tiellä. Vaatetus oli monella hyvinkin vajavainen, aseet oli heitetty metsään. Päivien harhailu halki Kannaksen oli tehnyt tehtävänsä.

OLIN VARTIOMIEHENÄ vankilan auton lavalla erään vanhemman miehen kanssa, kun eräänä iltana lähdettiin kuljettamaan kai ensimmäisiä miehiä henkilötäydennyskeskukseen Lappeenrantaan. Auton kuljettajana oli Paavo Vilppolainen ja kuljetuksen päällikkönä kai joku sotapoliisi.
Miehet olivat saaneet vankilan vaatevarastosta villapaitoja ylleen. Lepo oli tehnyt hyvää, mutta muistelen parin miehen olleen hyvin hermostuneita ja jännittäneen kuljetuksen tarkoitusta. Vankilan autoissahan oli korkeat rautaputkista tehdyt lisälaidat lavoilla. Ajettiin ensin varuskuntaan päävartioon, josta kuljetuksen johtaja sai ohjeen mennä Huhtiniemeen.
Taisi joku miehistä huudella ympäristöön. Perillä ei tapahtunut sen kummempaa. Ei tullut mieleenkään, että tässä nyt vietiin miehiä teloitettaviksi. Eikä kai sellaisia olisi nuoren IS-miehen vartioitavaksi uskottukaan. Tämä kuljetus ei ollut ainoa.
Kun sitten rauhan tultua myöhemmin syksyllä olin pienen vankiryhmän vartijana siivoamassa vankilan kirkkorakennusta, kertoi eräs vanki olleensa silloin kesällä auton kyydissä ja muistavansa minut. Ei hän mitään teloituksista kertonut, jos en kyllä älynnyt kysyäkään.


Kirjoittaja on joutsenolainen kotiseutuneuvos.

Lähteet: Suomen vankeinhoidon historiaa osa 4 vangit – vankilat – sota Helsinki 1987, Konnunsuon keskusvankilan historia Imatra 1992.