Toivo elää Tapanaisen tarinoista (12.7.2007)

12.7.2007 4:00 | Päivitetty: 28.12.2007 13:39

HANNU OJALA

LAPPEENRANTA. Päätoimittaja Antti Arposesta välittyy innostunut poikamaisuus. Maanantaina hän on saanut taas uutta postia, joka tukee näkemystä, että pankinjohtaja Toivo Tapanaisella oli sotakesänä 1944 virallista tietoa merkittävämpi rooli sotilasasioissa Lappeenrannassa.
Keski-Suomessa asuva veteraani on lääkärinsä pyynnöstä kirjoittanut Arposelle, koska nukahtamispillereistä eikä valeriaanasta ole ollut apua öisiin sotatraumoihin.

Veteraanien ja heidän omaistensa kirjeitä on kertynyt mapillinen, joten Antti Arposelta voidaan pyytää kokemukseen perustuvaa arviointia nimettömänä pysyvä kirjoittajan asemasta ja tarinan uskottavuudesta.
”Veistaron työhuoneessa oli 4–5 upseeria ja se Tapanainen pikkuinen mies jolla hiukan kyömy nenä, ja silmät kuin lasipallot puhui kimittämällä siltä se kuulosti. En voinut olla kuulematta mitä ne siellä puhui, sillä olimme viereisessä huoneessa.”
Oliko kirjoittaja upseeri vai kuuluiko miehistöön?
– Arvaukseni on, että hän oli ehkä 18-vuotias lähetti. Hän kävi esikunnissa ja kuuli ja näki kaikenlaista. Ei hän upseeri ollut, koska näkökulma olisi ollut toinen.
”Veistaro ajoi voimakkaasti sitä, että ammutut pitää siirtää huhtiniemestä muualle, nyt kun rintamakin näyttää pysähtyneen eikä ryssät päässeet Lappeenrantaan asti. Kimittäjä sano, että ei se hänelle kuulu eikä hän ole ojankaivaja. Teillä on mäki täynnä ryssiä pankaa ne jotain tekemään ruokansa edestä kaivakoon ne. Että 1942 tehtiin samoin ryssät kaivoi ja laittoi puulaatikoihin nämä 1918 ammutut punikit.”
– Kaveri osaa kertoa vuoden 1918 tapahtumat oikein, ja se on varsin painava argumentti, pysäyttää teksti paikallishistoriasta kiinnostuneen Arposen.
Tämän yksityiskohdan takia Arponen antaa merkitystä myös kirjeen muille tiedoille.

”Toinen kartta oli sellanen johon oli rajattu kaikki puolustusvoimain omistamat maa-alueet. Kartassa oli nuppineuloja punaisia ja sinisiä, punaiset ryssiä ja siniset suomalaisia. Yksi neula merkitsi 1–10 hautattua.”
”Sitten ilmestyi tuohon nuppineulatauluun punaisella kirjoitettu paperi lappu jossa luki JÄLKIHOITOPROJEKTI”.
Kesästä kerrotaan sen jälkeen aiemmista tarinoista tutuksi tulleiden teloituslatujen mukaisesti, mutta kuinka Antti Arponen arvottaa kertojan tarinaa 50-luvun veteraanitapaamisista?
”Vuonna 1957 Tapanainen järjesti vuorollaan tapaamisen missä oli vielä 35 henkilöä oltiin pankin tiloissa ja asuttiin hotellissa tai kuka missäkin. Tapanainen oli jäänyt eläkkeelle pankista mutta kertoi että pyrkii Chymos tehtaan toimitusjohtajaksi.”
Olisiko mahdollista, että 69-vuotias vapaussodan sotatuomari ja miehistöön kuuluvat 30 vuoden iässä oleva miehet olisivat pitäneet yhteisiä pirskeitä?
– Miksi ei. Noin hän antaa ymmärtää, Antti Arponen ei anna vielä epäilykselle sijaa.

Seuraavan vuosikymmenen osalta hänkin sitten joustaa.
”Tapanaisen luokse oli laitettu miehiä, jotka kävivät tarkastamassa oliko hänelle jäänyt mitään (papereita).”
”Tyhjästä oli ilmestynyt mies konepistooli kourassa ja alkanut komennella miehiä pois katolta.”
– Syväkurkku on kertonut saman tarinan, mutta ei siellä mitään konepistoolia ollut, Arponenkin jo pidättelee vauhtia.
Lennokkaasta kerronnasta huolimatta kirjeellä on Antti Arposelle todistusarvoa. Tapanainen on nähty pyörivän 1944 esikunnissa ja hänen on kuultu keskustelleen eversti Veistaron kanssa. Pelkästään tästä syystä Huhtiniemestä kiinnostunut Arponen toivoo, että kirjoittaja ilmoittaisi henkilötietonsa.

Pöydällä on mappi samankaltaisia tarinoita ja seinältä Karjala-lehden päätoimittajan kiinnostusta menneeseen valvoo muotokuvallaan – kukapas muu kuin varatuomari Toivo Tapanainen.
Tarinoiden perusteella on kirjoitettu kirja teloitetuista. Kaiken tämän jälkeenkin Antti Arponen sanoo, että kertynyttä aineistoa ei ole käyty läpi  historiantutkijan näkökulmasta kriittisesti arvioiden.
Kysymys siitä, löytyykö joukosta toistensa kanssa selvästi ristiriitaisia kertomuksia yllättää.
– En ole miettinyt ristiriitaa, koska tarinoissa ei niitä ole ollut. Ainoat ristiriidat ovat siinä, että tietyillä ihmisillä on olevinaan tarkkoja tietoja, missä haudat ovat. Niitä on eri puolilla, eivätkä ne sitten pidäkään paikkaansa.

Kun on vuosia pitänyt esillä ihmisten tarinoita Huhtiniemestä tapahtuneista teloituksista, ei voi välttää henkilöitymästä asiaan. Antti Arponen tietää tilanteen, eikä ole siihen tyytyväinen.
– Se häiritse ja harmittaa. Yksi asia on tullut ainakin selväksi. Tähän suhtaudutaan hyvin intohimoisesti molemmilla suunnilla. Kyllä minua vähän rassaa nämä puheet, että kaivamiseen käytetään 100 000 euroa valtion rahoja, eikö se Arponen voisi maksaa niitä. En minä ole vaikuttanut tähän pennin vertaa.
Missioitumisen lisäksi Huhtiniemen ympärillä on leijunut selkeän salaliittoteorian elementtejä.
– Minä en usko salaliittoteorioihin, piste – ei kun pilkku. Työssä on kannustanut se, että aihepiiriin liittyviä papereita on hävinnyt vuosien varrella, Antti Arponen selittää pilkun merkitystä.

Huhtiniemen vainajista hän on valmis luopumaan sitten, kun on toisin todistettu. Se hetki voi tulla jo syksyn aikana. Salaisesta kenttäoikeudesta ja Tapanaisesta sen puheenjohtajana Antti Arponen kieltää koskaan aktiivisesti puhuneenkaan. Ehkä tällaista on vain muutaman kerran vahingossa lipsahtanut.
Toivo Tapanaista vapautus sotarikoksesta ei silti jätä rauhaan. Ehkä mies rupesi jakelemaan rääväsuisille karkurikommunisteille oman käden oikeutta.
– Ammutti niistä 10, 20, 30 tai 40. Sitten havahduttiin, että ”pojat perkele, nyt taisi mennä jotakin pieleen”, että ei tämä nyt mennyt aivan pykälien mukaan.
Tässä vaiheessa kyse on erittäin ohuesta hypoteesista, mutta viimeisin kirje on mielenkiintoinen, ja kaivausten Antti Arponen soisi ulottuvan Taipalsaarelle saakka.