Usko, toivo ja viha ovat korvien välissä (8.11.2006)

8.11.2007 13:19 | Päivitetty: 28.12.2007 12:49

AIMO VUORINEN

IHMISET ODOTTAVAT pelonsekaisin tuntein sellaista totuutta Huhtiniemestä, joka on itselle mieluisa ja vahvistaa oman historiakäsityksen ja maailmankatsomuksen oikeaksi. Totuus sinänsä ei kiinnosta. Jos ei löydy viime sotien aikana teloitettuja jää takaportti. On kaivettu väärästä kohdasta. Jos heitä löytyy, joidenkin on pakko muuttaa käsityksiä ja keksittävä uusi selitys.
Ortodoksivainajat antoivat hengähdystauon. Toisten mielestä se oli vain virheellinen lapionpisto, joka toisten mielestä vesittää koko Huhtiniemen ongelman. Se on onneksi omana itsenäänkin mielenkiintoinen löytö. Entä kaiken jatko? Viidenkymmenen vuoden kuluttua sanotaan, että eikö se Huhtiniemen mysteeri jäänyt sitten lopulta selvittämättä.
Pettymyksen kokeneet haluavat unohtaa, voitonriemuiset eivät jaksa hehkuttaa. Tämä on koettu monet kerrat. Jokainen toivoo vahvistusta sille näkemykselle, johon itse uskoo. Usko, toivo ja viha ovat korvien välissä.

ON MIETITTY salassa tehtyjen mahdollisten teloitusten motiiveja. Eikö niiden pitänyt olla julkinen pelote? Tämä ajatus perustuu harhalle, että sota on pöytäkirjoin vahvistettu laillinen tila. Ei se niin ole. Jos rauhan aikana on rikollisuutta, miksei sitä esiintyisi sodan aikana. Päinvastoin sota antaa aivan erityiset mahdollisuudet laittomuudelle.
On yllin kyllin patoutunutta rankaisumentaliteettia, vaikeasti suunnattavaa halua kostaa, runsaasti moraalista tuomitsemisen tarvetta ja niitä, jotka oman intonsa ilossa jahtaavat väärintekijöitä, syntisiä, pettureita ja kavaltajia. Yleensä rikokset tehdään salassa.
Ihmisellä on sisäänrakennettu valmius valikoivaan muistamiseen, jopa valikoivaan havainnointiin. Olen keskustellut henkilön kanssa, joka asui vuonna 1918 linnoituksen kupeessa ja oli tuolloin kaikkialle nokkansa työntävä pikkupoika. Hän ei kuullut ainoatakaan laukausta, eikä nähnyt ainoatakaan epäilyttävää ruumiskuormaa, vaikka satoja ihmisiä ammuttiin hengiltä pienellä alueella.
Viipurissa valkoista ideologiaa edustavat äidit kielsivät lapsia leikkimästä Havin valleilla, koska se oli paha paikka. Vastapuoli esitteli valokuvaa suunnattomasta joukkohaudasta, jossa lojui kymmenittäin ruumiita. Kuva on nähtävissä valkoista terroria esittelevässä tutkimuksessa.
Ne, jotka eivät usko sellaista tapahtuneen eivät avaa kirjaa tai väittävät kuvaa väärennökseksi. He katselevat sen sijaan vanhojen oppikirjojen kuvaa punaisten tappamista vangeista Viipurin lääninvankilan käytävillä. Ihmiselle riittää hänen itsensä näköinen historiallinen totuus.
Saksassa kuljetettiin rautateillä miljoonia ihmisiä tuhoamisleireihin. Suuri kansa ei huomannut mitään erityistä.

KIINNOSTAVA ASIA Huhtiniemen syndroomassa on pitkä vaikeneminen. Mitä ihmiset tarkkaan ottaen pelkäsivät? Tämä vaikeneminen tunnetaan hyvin myös vuoden 1918 vuoden tapahtumien jälkeen. Punaisten puolella olleet halusivat vaieta ja siihen oli selkeä syy.
Valkoisessa Suomessa vaikuttivat muun muassa pelko työpaikan menettämisestä, leimatuksi tulemisesta ja sosiaalinen paine siltä taholta, joka voittajana määritteli, mikä on oikeaa ja mikä väärää, mistä on soveliasta puhua ja mistä ei.
On vaikea kuvitella, että tällainen establishmentin valta olisi vaikuttanut Lappeenrannassa vuosikymmenien ajan. Muutakaan selitystä ei juuri ole. Ihmiset oli saatu ymmärtämään, että jonkin uhalla tietyistä asioista ei puhuta. Minkä uhalla?

LAPPEENRANNALLA on pitkä historia idän ja lännen rajamaalla. Täältä löytyy monenlaisia joukkohautoja ja paljon väkivaltaisesti kuolleiden luita. Veteraanien kunnia, Mannerheimin moitteettomuus, Suomen armeijan eettinen ryhti ja Tapanainen ovat pitkässä juoksussa yksittäisiä ja painoarvoltaan vähäisiä tekijöitä.
Turha vetää hernettä nenäänsä tai uhota, mitäs minä sanoin. Mitä enemmän saamme tietoa menneestä, sen parempi ja sitä opettavaisempaa. Suuret taakat ovat siirtomaavaltioilla ja orjakauppiailla.

JOSSAIN MÄÄRIN harmittaa, miten Lappeenrannan imago vääntyy väkisin Suomen sotien historian kauhukabinetiksi ja sankarinäytelmiksi. Evakot, lotat, Salpalinja, Tali–Ihantala-museo, Simolan pommitukset ja Huhtiniemi, puhumatta vuodesta 1918.
Kun Huhtiniemi on tutkittu, sinne voisi rakentaa memoriaalin teloitetuille sotilaille ja esittelyn rintaman murtumisen aiheuttamasta pakokauhusta. Ei lisä pahaa tee.

Kirjoittaja on lappeenrantalainen kirjailija ja kolumnisti.