Huhtiniemen mysteeri saa tunteet pintaan (28.9.2006)

4.6.2007 12:11 | Päivitetty: 27.12.2007 20:47

ANU PYYHTIÄ

LAPPEENRANTA. Oli Huhtiniemen mysteeristä mitä mieltä tahansa, kukaan ei voi sanoa, että asia ei ketään kiinnosta. Huhtiniemen huhuttuja teloituksia käsittelevä luento yliopistolla keräsi keskiviikkona paikalle noin 450 kuulijaa. Luennosta tuli hyvin ajankohtainen, sillä arkeologiset kaivaukset Huhtiniemessä ovat käynnistymässä lähipäivänä. Entistä huomattavasti perusteellisemmat kaivaukset kestävät näillä näkymin neljä viikkoa. Alustusten päätteeksi miesvoittoinen yleisö sai esittää omia näkemyksiään. Salissa kuultiin muun muassa kesällä 1944 Lappeenrannassa palvelleen sotilaan kuvaus kaupungin tilanteesta niinä aikoina, jolloin teloitusten oletetaan tapahtuneen. Aihe kuumensi tunteita ja herätti voimakkaita mielipiteen ilmaisuja puolesta ja vastaan.

TIETOKIRJAILIJA ja päätoimittaja Antti O. Arponen kertasi sotakesän -44 tapahtumia ja niitä tietoja ja lausuntoja, joita Huhtiniemen mysteeristä on vuosien varrella kertynyt. Vuosien aikana Arposeen on ottanut yhteyttä yli 200 ihmistä. Arposen mielestä outoa on ennen kaikkea se, että vuonna 1971 Huhtiniemen viemäröintitöissä löytyneistä kymmenestä luurangosta ei löydy jälkiä mistään. Tieto julkaistiin tuolloin lehdessä rikospoliisin kommentoimana, mutta luiden kohtalosta ei ole tietoa seurakunnan eikä poliisin arkistoissa.

TOHTORI Jukka Lindstedt on tutkinut väitöskirjassaan kuolemanrangaistuksia toisessa maailmansodassa. Myös Lindstedt oli iloinen siitä, että Huhtiniemi on päätetty tutkia. ­ Mielestäni Huhtiniemeen liittyviä huhuja voi pitää jo kansallisena ilmiönä, ja olisi ollut perusteltua, että valtio olisi rahoittanut kaivaukset. Onneksi Kulttuurirahasto päätti rahoittaa. Lindstedt ei kuitenkaan usko huhuihin. Tutkijana hän ei ole törmännyt asiaa puoltaviin arkistoviitteisiin eikä usko että joukkoteloitukset olisi saatu täysin tuhottua arkistoista.

PROFESSORI, arkeologi Mika Lavento on aloittamassa Huhtiniemessä perusteellisen arkeologisen tutkimuksen lähipäivinä. Lavento kertoi, mitä arkeologian avulla on mahdollista selvittää ja mitä ei. Lavennon mukaan viime joulukuussa tehtyjä kaivauksia ei voi nimittää arkeologiseksi tutkimukseksi. Tuolloin tutkijat tekivät lähinnä geofyysisiä mittauksia, joiden perusteella mahdollisia kaivuupaikkoja etsittiin. ­ Itse kaivaus kesti pari tuntia. Tarkoitus oli selvittää, löytyykö luita, ja niitä löytyi. Lavennon mukaan arkeologista rikospaikkatutkimusta tarvitaan silloin, kun muut lähteet vaikenevat tai niitä ei ole. Sen avulla on tutkittu muun muassa lähihistorian diktaattorien tekoja. ­ Kysymys on arkistosta maaperässä. Tarkastelemalla maaperän kerrostumia periaatteessa kaikki ihmisen jättämät jäljet voidaan jäljittää.

HUHTINIEMEN tapauksen puolesta todistaa vahva suullinen traditio. Suullisten kertomusten pohjalta on laadittu kartta, jonka perusteella kaivauksia rajataan. Perusteelliset tutkimukset voivat kertoa, onko vainajia, kuinka paljon ja miten heidät on haudattu. ­ Jos vainajia löytyy paljon, kaikkea ei pystytä tämän tutkimuksen puitteissa tutkimaan. ­ Joukkohautauksen kannalta oleellista on, sijoittuvatko vainajat tiiviisti vai erilleen. Samoin on mahdollista saavuttaa tietoa, mitä vainajilla on mukanaan ja sen perusteella mikä on heidän kansallisuutensa. Jäljet luissa voivat kertoa jotain kuolinsyystä. Lavennon mukaan Huhtiniemen tapaus on kuitenkin monella tapaa vaikea. On vaikea määrittää, ovatko luut 60 vai 80 vuotta vanhoja. Arkeologian näkökulmasta ajanjakso on todella lyhyt. Paikalta voi myös löytyä eri aikakausiin ja tapahtumiin liittyviä luita. ­ Arkeologia ei voi kertoa mistä syystä vainaja on kuollut ja kuka on aiheuttanut kuoleman. Kuolemanrangaistus karkuruudesta säädettiin lailliseksi 5. heinäkuuta 1944. Ennen tuota tapahtuneet joukkoteloitukset olisivat Jukka Lindstedtin mukaan lainvastaisia. ­ Arkeologi ei ole tuomari. Tulokset saattavat kuitenkin antaa aihetta epäillä murhaa tapahtuneeksi ja käynnistää aiheen perinpohjaisen tutkimuksen, Mika Lavento lausui.