"Ällistyttävää, jos teloitustiedot olisi onnistuttu hävittämään" (19.10.2006)

4.6.2007 12:32 | Päivitetty: 27.12.2007 14:11

SANNA PYYSALO

LAPPEENRANTA. Sotakarkuruutta tutkinut dosentti Jukka Kulomaa pitää Huhtiniemen joukkohautalöytöä yllättävänä. Uusi käänne ei kuitenkaan vielä vakuuta häntä jatkosodan aikana toimineesta salaisesta kenttäoikeudesta. ­ Olisi ällistyttävää, jos kaikki viitteet teloituksista olisi onnistuttu hävittämään, Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksella työskentelevä Kulomaa sanoo. Kulomaan mukaan se edellyttäisi, että arkistoa olisi putsattu hyvin monesta kohtaa, ei vain tietyn tuomioistuimen asiakirjoista. Kulomaa käsitteli vuoden 1995 väitöskirjassaan sotilaskarkuruutta Suomen armeijassa jatkosodan aikana. Tutkimuksissaan hän tuli siihen tulokseen, että Lappeenrannassa ei ole toiminut jatkosodan aikana salaista kenttäoikeutta. ­ En ole löytänyt sen olemassaolosta mitään näyttöä, Kulomaa sanoo.

KULOMAA EI HALUA lähteä arvailemaan, miltä aikakaudelta Huhtiniemestä löydetyt 11 vainajaa ovat peräisin. Myös spekuloinnit suomalaisen historiankirjoituksen mahdollisesta muuttumisesta Kulomaa torjuu. ­ On järkevämpää odottaa tutkijoiden raporttia löydöistä ja tarkastella asiaa sitten niiden tietojen valossa, Kulomaa toppuuttelee. Huhtiniemen hautalöytöä Kulomaa pitää kuitenkin merkittävänä. ­ Kiinnostuneena jään seuraamaan, millaisia vastauksia kysymyksiin saadaan.

KULOMAAN MUKAAN rintamalta pakeni tai harhautui kesäkuussa 1944 noin 29 000 sotilasta Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella. Eroa karanneisiin ja harhautuneisiin oli vaikea tehdä, koska tilanne oli sekava. Koko kesän aikana noin 8 000 luokiteltiin karkureiksi. Päävirta karkureista suuntautui Lappeenrantaan ja Saimaan eteläpuolelta kohti länttä. Valtaosa jäi kiinni rintama-alueella. ­ Lappeenrannassa toimi Armilan kansakoululla suuri karkureiden kokoamiskeskus, josta sotilaita palautettiin takaisin joukkoihinsa, Kulomaa selvittää. Kulomaan mukaan ensikertalaiset karkurit palautettiin pääsääntöisesti takaisin joukkoihinsa eikä pantu syytteeseen kenttäoikeudessa. ­ Palauttamisella haluttiin estää, että karkurit eivät pääse vankilan kautta pois. Yleisin karkuruudesta annettu rangaistus oli vapausrangaistus eli 3­4 vuotta kuritushuonetta. 5.7.1944 tuli voimaan lainmuutos, joka mahdollisti kuolemanrangaistuksen langettamisen sotakarkureille. 76 teloitustuomiosta 46 laitettiin täytäntöön. ­ Muut alistettiin sotaylioikeuteen tarkastettavaksi ja lievennettiin vapausrangaistuksiksi. Lisäksi kurinpidollisista syistä ammuttuja oli 12. Kulomaa muistuttaa, että teloitusten oli tarkoitus toimia muille varoittavana esimerkkinä.