Sisäministeriö ei vauhdita Huhtiniemen kaivauksia (13.5.2005)

1.6.2007 1:07 | Päivitetty: 27.12.2007 13:25

SISÄMINISTERIÖLLÄ ei ole tarvetta vauhdittaa Huhtiniemen alueen kaivauksia. Valtiosihteeri Kari Salmi sanoo, että kertomusten perusteella asia näyttäisi kuuluvan historian piiriin, Museovirastolle ja opetusministeriölle. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen on aiemmin ilmoittanut kannattavansa Huhtiniemen mysteerin tutkimista. Aikalaiskertomuksista lähteneen legendan mukaan Huhtiniemen alueella teloitettiin ja haudattiin sotilaskarkureita. Näytöksi tapahtuneesta on esitetty 70-luvun alkupuolella tehtyjä luulöytöjä. Salmin muistuttaa, että sisäministeriön hallinnonalaa Huhtiniemi alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa, jos saadaan riittää näyttöä, että alueella on tapahtunut henkirikoksia. Kertomukset eivät hänen mielestään kuitenkaan ylitä esitutkintakynnystä.

MUSEOVIRASTOA ei tässä vaiheessa juurikaan kiinnosta Huhtiniemen kaivaukset. Alue ei ole viraston luokittelemien kohteiden joukossa, joten sillä ei ole valtaa päättää kaivaukseen liittyvistä asioista. Viraston suositus on, että mahdolliset kaivaukset toteutettaisiin arkeologin valvonnassa.