Kaksinkertainen silminnäkijä (23.1.2005)

1.6.2007 1:01 | Päivitetty: 27.12.2007 13:31

ANTTI MUNNUKKA

TÄMÄ ON kertomus siitä, miten lappeenrantalainen Keltun poika Veikko kahteen kertaan törmäsi Huhtiniemen salaisuuteen. Silminnäkijä-ohjelmassa hän kertoo osan tarinastaan torivalvoja Keijo Koistisen nauhalta. Nyt jo seitsenkymppinen Veikko ei edelleenkään halua tulla julki nimellään eikä kuvallaan. ­ Mitä työ sitä viel pöyhittä, hän kysyi Etelä-Saimaalta. Veikko kuitenkin kertoo tarinansa vielä kerran, pyytämättä, onhan hän kaksinkertainen silminnäkijä. Hän näki ja kuuli ensin kesällä 1944, miten Huhtiniemessä ammuttiin ihmisiä, ja vuosia myöhemmin kaivoi samasta paikasta lapiolla ihmisten luita. Samojen 1944 ammuttujen ihmisten luita, uskoo Veikko.

"MIE OLIN 14-vuotias silloin kesällä 44. Kaks Keltun poikaa houkutteli miut illalla mukaan sinne Huhtiniemeen. Siinä oli isoja näreitä silloin, pojat kiipesivät niihin, mie jäin siihen pusikkoon. Joku liiteri siinä oli vieressä. Kauan siinä ei oltu, kun ajoi henkilöauto siihen ja sen jälkeen tuli hevoskärryt ja jätkiä siinä kiesissä. Kohta tuli lisää henkilöautoja ja niistä sotapoliiseja, joku sotapoliisin vänskä ja joku toinen ja kuski vielä. Siitä lavalta jätkät tempastiin alas. Siinä oli joku iso korsto siinä hevoskärryssä ja se vielä se huusi sille vänskälle niin perkeleesti. Vänskä viitto sitä porukkaa alas rinteeseen ja niinhän ne lähti. Yks sotapoliisi vaan jäi patseeraamaan. Siihen majan alapuolelle ne meni, mie en niitä kokonaan nähnyt vaikka yritin kurkkia... En nähnyt muuta kuin jätkien päitä vähän kun alko se rätinä ja mie läksin vetämään itku kurkussa hatkaan ettei olis sotapoliisi nähny. Pääsin kasekseen ja juoksin Kelttuun ja pelkäsin koko illan niin saatanasti.

SITTEN MIE olin aikoinaan Lappeenrannan kaupungilla hommissa, kun tehtiin Huhtiniemen leirintäalueelle ensimmäiset pesula- ja ruokalakatokset, mie vuotta muista. Kaivettiin sen hiihtomajan alapuolelle katosten sokkelimonttuja. Joka lapionpistolla tuli luita ja pääkallonkappaleita. Siihen ne vedettiin penkalle, ja kun purettiin sokkelilaudat niin mätettiin takaisin monttuun. Ne luut jäi sinne, ei niitä kukaan käskenyt mihinkään laittamaan. Vähän tallottiin syvemmälle, etteivät ihan pintaan jääneet, ja lyötiin monttu täyteen.

TÄÄ ON miun tarina, en mie muuta tästä tiedä. Ne toiset Keltun pojat jäivät sillon sinne näreisiin. Hyö sanovat, et piti olla kauan, kun oli tuotu ryssäläisiä sotavankeja mitkä kaivo niille tapetuille hauvan ja lemppasivat ne sinne. Ne on jo molemmat kuolleet ne toiset pojat. Ja sillon kun kaivettiin niitä monttuja sinne leirintäalueelle, niin just siinä missä se ampumisen rätinä kävi, niin siitä niitä luita löyty. Joka lapionpistolla eikä ne syvällä ollu."