Akateemikot ja Huhtiniemi (23.1.2005)

1.6.2007 0:58 | Päivitetty: 27.12.2007 13:34

ANTTI MUNNUKKA

HUHTINIEMEN
mahdollisia teloituksia ei voi pitää vain paikallisena lappeenrantalaisena kaupunkilegendana, kaukana siitä. Legenda elää monissa kirjoissa, lehtiartikkeleissa ja ihmisten mielissä, nyt myös televisiossa.
Mielenkiintoista on, että esimerkiksi molemmat kirjallisuuden tämänhetkiset akateemikkomme ovat teoksissaan ottaneet kantaa kesän 1944 tapahtumiin. Asialla ovat olleet niin Veijo Meri kuin Paavo Haavikkokin.
Meri sijoittaa Lappeenrantaan pakenevan sotilaskarkurin romaaniinsa, Haavikko vaikeaselkoiseen tyyliinsä selvittää, että 1 300 Viipurin puolustajaa katosi kesällä 1944.

VIIPURISSA syntynyt upseerin poika Veijo Meri julkaisi vuonna 1980 kirjan Jääkiekkoilijan kesä. Sen henkilöistä Suomen lukeva ja televisiota katsova kansa varmaan parhaiten muistaa Ison Vaaleen.
Yksi kesään 1954 sijoittuvan romaanin hahmoista on viinan ja muistojen runtelema sotaveteraani Uti, 32.
Uti kertomansa mukaan taisteli Vuosalmessa, lähti sieltä pakoon, hylkäsi kiväärinsä, käveli läpi sotapoliisiketjun Lappeenrantaan, jossa ehti piileskellä yhden öisen tunnin jonkun lesken ullakolla lähes kolmenkymmenen muun karkurin kanssa.
Uti jäi sieltä ullakolta sotapoliisin haaviin ja vietiin viikoksi Portinhoikkaan taistelemaan. Hän selvisi hengissä ja löysi kymmenen päivän kuluttua yksikkönsä, jossa odottivat uudet  rangaistustoimet.
Päivämäärät Vuosalmen ja Portinhoikan taisteluiden kesken eivät kenties aivan täsmää, mutta ei niiden kaunokirjallisuudessa tarvitsekaan.

UTIA UHATTIIN teloituksella, mutta hän selvisi viiden vuoden kuritushuonetuomiolla. Uti perustelee mielenkiintoisella tavalla sitä, miksi lähti karkuun. Pakokauhu muuttuikin rohkeudeksi paeta:
– Just kun mä kykenin ihan liikkumattomana ja rauhallisena seisomaan luotisateessa ja sain loppumaan vapinankin ja pystyin katsomaan eteeni, kun mä olin kylmäverinen, ennen kuin mä ehdin ajatella mitään, mä sukelsin oksien alle ja lähdin ryömimään hurjaa vauhtia turvaan. Mä olin tykkänään toinen ihminen. Mulla oli rohkeus tallella.

HAAVIKKO on vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassaan Päämaja – Suomen hovi vakuuttunut, että suuri määrä Viipurin puolustajiksi määrätyistä 20. prikaatin miehistä on kadonneiden ja siten mahdollisesti Huhtiniemessä teloitettujen joukossa.
Akateemikko käsittelee tragediaa parinkymmenen sivun verran, otsikkonaan "Viipurin hinta: 12 kaatunutta ja 1 300 kadonnutta tai hävinnyttä".
Haavikko on kadonneiden ja karanneiden puolella:
– Miehet olivat varmassa tunnossa siitä, että olivat lähteneet Viipurista silloin, kun oli ollut lähdön hetki. Mutta heille se oli vasta edessä.
– Pahinta näiden pataljoonien kiinni saaduille miehille oli ehkä se, että he pitivät toimintaansa oikeana.
– 1 300 kadonnutta. Kukaan heistä ei todista. Kaikki asianosaiset ovat poissa. Hautoja vailla ristejä, nimeä tai päivämääriä.

KIRJOJA
Veijo Meri: Jääkiekkoilijan kesä. Otava 1980
Paavo Haavikko: Päämaja – Suomen hovi. Art House 1999
Anneli Vuorikoski: Viipurin viimeinen poliisipäällikkö. Karisto 1996
Heikki Hietamies: Sotatuomari. Otava 2004
Lappeenrannan kaupungin historia 1917 – 1966, toinen nide